Joulukuussa kajahtaa kerääjäkasveista

Aihe Ammi, Hankkeet

ProAgria Etelä-Suomen webinaarit joulukuussa tarjoavat tuhdisti tietoa kerääjäkasveista. Mietitikö mitä hyötyä kerääjäkasveista on? Miten ne vaikuttavat maan kasvukuntoon ja viljelykasvien satoon? Entä mitä viljelytekniikassa tulisi ottaa huomioon, että niiden avulla saavutettaisiin mahdollisimman suuri hyöty. Mitä eroja yleisimpien kerääjäkasvilajien ominaisuuksissa on? … »

Metsäisiä taukohetkiä työpäivään – virtuaalisesti

Aihe Ammi, Yleinen, Yritys

Minuutin metsäinen taukohetki tuoksuineen ja äänineen työpäivän aikana – voiko se olla mahdollista? Kyllä! toteaa Korpi Solutions Oy:n yrittäjä Sampo Pohjola. Noin vuoden toiminut start up -yritys tekee kehitystyötä parhaillaan Korpi® Hetki-tuotteensa parissa, mikä on muotoutunut korona-ajan saattelemana monipuoliseksi palveluksi. … »

Kylän kehittäminen tuo elinvoimaa saarelle

Aihe Ammi, Yleinen, Yritys

Yhdistysten on mahdollista hakea maaseutuohjelman kehittämis- ja investointitukia. Pellingin kyläyhdistys ja toriyhdistys ovat hyödyntäneet maaseutuohjelman rahoitusta mm. rakentamalla torille myyntikojut ja hankkimalla digitaalisen ilmoitustaulun. Pellingin tori Pellingin torille investoidut myyntikojut ovat olleet hyödyksi ja se näkyy – torilla käy runsaasti … »

Maaseutuohjelman rahoituksella buustia Pellinkiin: tarina yrittäjyydestä

Aihe Ammi, Yleinen, Yritys

Tavallisesti saaristossa järjestetään yli 120 tapahtumaa. Myös aktiivinen kyläyhdistystoiminta ja maaseutuyrittäjyys nousevat esille Pellingistä puhuttaessa! Seuraavaksi tutustumme, millä tavoin kyläyhdistys ja saaren yrittäjät ovat kehittäneet toimintaansa ja miten ELY-keskuksen ja Leader SILMU ry:n kautta myönnetty maaseutuohjelman rahoitus on edesauttanut yrittäjiä … »

Aurinkopaneeleja Bromarvissa

Aihe Ammi, Yleinen, Yritys

Runa-Linn ja John Silander pyörittävät Tallbackan puutarhaa Bromarvissa. Heidän viides kasvukautensa on käynnistynyt vauhdikkaasti. Kirkas auringonpaiste lämmittää nuoria yrittäjiä erityisesti, sillä se tuottaan puutarhalla tarvittavan energian. Tallbackan puutarhan tavoitteena on olla kestävä yritys. Aurinkopaneelit ja uudet energiaratkaisut viestivät ympäristöystävällisestä ajattelusta … »

Tuoreus säilyy suoratoimituksissa

Aihe Yleinen, Yritys

”Ei siihen mitään vippaskonstia tai oikopolkua ole. Teemme suoratoimituksia, tuotteet kuljetetaan kauppoihin tilalta ilman välikäsiä”, Toni Tanner Hortiherttuasta toteaa kuultuaan kehuja yrityksen kasvattamien tomaattien maukkaudesta. (Suotakoon tässä nyt pieni mainos). Kun varastona toimii kasvihuone, maku on taattu! Vajaan hehtaarin alueella … »